Training Example: Sarpaneva Design – Review the Data, Give Your Score & Compare to the Real AI Evaluation

Voit tehdä suunnitelmia ja piirustuksia, mutta lopullinen työ tehdään aina tehtaalla ihmisten kanssa. Lasille pitää antaa vapaus, pakolla ei saada mitään aikaan –  ei ihmisten eikä lasin kanssa.
Lue lisää

[H3] Inspiraatio

[H3] Tarinat

[H3] Sarpaneva Design

[H3] Yhteys

Sarpaneva muisteli lämmöllä lapsuutensa kesiä Pielaveden Säviäntaipaleella äitinsä Martan kotitalossa. Äidin isä oli paikkakunnan merkkimies, arvostettu kyläseppä Abel Hujanen. Hän valmisti seutukunnan maatyökalut, takoi lukot, helat ja avaimet. Pieni Timo pääsi jo varhain avustamaan isoisäänsä pajahommissa. Hänen tehtäviinsä kuului palkeiden polkeminen.  Polvihousuisen sepänsällin paljaille polville sinkoutuneet kipinätkään eivät vieneet huomiota isoisän keskittyneestä työskentelystä tämän karkaistessa loitsuja lukien hehkuvaa rautaa pajan hämärässä. Sarpaneva sanoi myöhemmin tuntevansa olonsa kotoisaksi tulen hehkussa. Näin mieluisimmat työpaikat valimot ja lasitehtaat näyttäytyvät  kuin jatkumona sepänpajalle.

[IMG: ts-lyhyesti_page_04_image_0001]

Timon opettajana Taideteollisessa Keskuskoulussa oli legendaarinen Arttu Brummer, joka koulutti kokonaisen sodanjälkeisen muotoilijasukupolven.
Arttu Brummer näki Timon poikkeuksellisen lahjakkuuden. Myös Timo ihaili renessanssimaista opettajaansa, jonka assistenttina hänellä oli oma erityinen aitiopaikkansa kaikkeen mitä oppilaitoksessa tapahtui. Molemminpuolista ihailua ja kunnioitusta kuvaavaa on, että Timon valmistuttua oppilaitoksesta Arttu Brummer ei antanut kenenkään istua hänen paikallaan vaan piti hänen tuolinsa tyhjänä.  Aikuisena Timo muisteli Arttu Brummerin lausahdusta, joka oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. ”Renessanssi-ihmiset ovat suuria hyveissään ja voimakkaita paheissaan”.  Timo tuntui hyväksyneen tämän elämänohjeekseen…

[IMG: timoatskissarajattu]

Opiskelurahoja nuori Sarpaneva ansaitsi useana kesänä tukkityömailla Pohjois-Karjalassa. Työ uitossa oli ankaraa raatamista, liukkaiden tukkien päällä taiturointia ja suvantoihin kasaantuneiden tukkisumien purkamista. Tästä huolimatta Sarpaneva kuvaili tukkilaisaikaansa Metelin erottelulla ”ehkä elämänsä upeimmaksi”. Vapaa-aikoinaan Sarpaneva maalasi maisemia ja työtovereitaan mm. parkkiintuneita ja työn karaisemia Siperian lentojätkiä. Säyseinä nämä istuivat malleina ja työn valmistuttua tutkivat kuvaansa kiinnostuneina. Kommentteja ei juurikaan lausuttu. Joitain akvarelleja on säilynyt näiltä vuosilta.
Timo Sarpaneva oli tunnollinen tukkilainen ja yleni lopulta porukan pomoksi ”kympiksi”. Hän arvosti suuresti tätä titteliä. Myöhemmällä iällä häntä juhlittiin kaksinkertaisena kunniatohtorina, akateemikkona, professorina ja hänelle myönnettiin lukuisia kunniamerkkejä. Tarinoissa ja muisteluksissa ”Kymppi” pysyi aina listan kärjessä.

Sarpaneva osallistui opiskeluaikanaan – ja myös sen jälkeen – ahkerasti erilaisiin suunnittelukilpailuihin, joita järjestettiin runsaasti sotien jälkeisessä Suomessa. Suomen Käsityön Ystävät järjesti lukuisia taidetekstiilien suunnittelukilpailuja, joissa Sarpaneva sai useita palkintoja. Riihimäen Lasitehtaan järjestämä kansainvälinen lasinsuunnittelukilpailu v. 1949 muodostui Sarpanevan uran käännekohdaksi. Lasitehdas oli kutsunut osanottajiksi mm. Arttu Brummerin, Timon läheisen opettajan. Muita kutsuttuja olivat arkkitehti Aarne Ervi, keraamikko Toini Muona, kuvanveistäjä Essi Renvall ja taiteilija Helena Tynell. Kaikki aikansa merkkihenkilöitä. Nuori Sarpaneva osallistui kilpailuun nimimerkillä ”O”. Kilpailun voitti Arttu Brummer ja Sarpaneva palkittiin hopeamitalilla. Myöhemmin hän sanoi toisen sijan tuntuneen voitolta, ensimmäinen palkinto kuului itsestään selvästi hänen opettajalleen.

[IMG: kuva2]
[IMG: kuva1]

Hyvä sijoittuminen kilpailussa toi Sarpanevalle kutsun saapua tapaamaan Riihimäen lasitehtaan silloista johtajaa teollisuusneuvos Roope Kolehmaista, joka johti rautaisella otteella Suomen merkittävintä lasitehdasta. Nuori taiteilija matkusti junalla Riihimäelle. Asemalla häntä odotti tehtaan musta auto kuljettajineen. Matka asemalta lasitehtaalle ei ollut pitkä. Kuljettaja jätti Sarpanevan portille. Jännittyneenä hän astui sisään ovesta. Hetken odottelun jälkeen hänet kutsuttiin johtajan pakeille. Jyhkeän pöydän takana istui kookas, tumma ja hieman synkeän näköinen hahmo. Arastellen Sarpaneva esitteli hänelle mukanaan tuomiaan luonnoksia. Neuvos nyökytteli hyväksyvästi ja tarjosi Sarpanevalle suunnittelutöitä. Tätä hän oli toivonutkin! Vihdoinkin hänellä olisi tilaisuus päästä työskentelemään kiehtovan ja moniulotteisen materiaalin parissa!  Keskusteltuaan hetken Sarpaneva kysyi varovasti tulevan palkkion suuruutta, työstähän on tapana maksaa jonkinlainen korvaus. Teollisuusneuvos loi taiteilijaan pöytänsä takaa viileän katseen ja ilmoitti, ettei palkkioita makseta lainkaan. Sen sijaan he tekisivät taiteilijasta kuuluisan. Keskustelu päättyi siihen. Sarpaneva oli rutiköyhä ja tarvitsi kipeästi rahaa tullakseen toimeen. Kuuluisuudella ei vatsaa täytetty. Onnettomana asioiden saamasta käänteestä hän otti luonnoskansionsa, napitti takkinsa, kiitti ja poistui. Ulkona ei enää ollut mustaa autoa kuljettajineen. Rankkasade pieksi kuraista maantietä ja murheellista taiteilijaa tämän kulkiessa kohti rautatieasemaa, joka tällä kertaa tuntui olevan valovuosien päässä.

1951
Sarpaneva muisteli huumorilla ensiesiintymistään Milanon Triennalessa v. 1951. ”Se oli helvetin hieno pannumyssy, kukonpää. Minä sen piirsin ja äitini ompeli. Kirjaili vielä kalliilla silkkilangoilla.” Timo oli samana vuonna voittanut ensimmäisen palkinnon Suomen Käsityön Ystävien julistamassa ”Pannumyssyn sommittelukilpailussa”. Hänen Pentti veljensä oli tullut kolmanneksi, mutta Timolle oli myönnetty myös neljäs sija. Menestyksensä innoittamana hän osallistui Milanon Triennaleen ”Kukko”-pannumyssyllään, jonka käyttötarkoitus ei italialaisille auennut. Isäntien kyseltyä teoksen käyttötarkoitusta näyttelyn arkkitehtina toiminut Tapio Wirkkala vetäisi pannumyssyn päähänsä ja ilmoitti sen olevan suomalainen karnevaalihattu. ”Kukko”-pannumyssy palkittiin ”suomalaisena karnevaalihattuna” hopeamitalilla.

[IMG: kukkopannumyssy080]

1954
Milanon Triennale 1954 avasi Sarpanevalle tien kansainväliseen menestykseen. Hän oli kehittänyt yhdessä Iittalan lasitehtaan osaajien kanssa edelleen jo 1880-luvulla käytettyä nk. höyrypuhallusmenetelmää ja luonut kokoelman teknisesti ja taiteellisesti ennen näkemättömiä teoksia.  Useat kokoelman teokset ovat tänä päivänä keräilijöiden havittelemia harvinaisuuksia, joista maksetaan huomattavia summia kansainvälisissä huutokaupoissa. Tällainen on mm. ”Kajakki”, joka mainitaan Guinnesin ennätyskirjassa 1991 maailman kalleimpana modernin taiteen lasiteoksena.

[IMG: kajakki-1]

1957
Suomalaisen designin voittokulku jatkui vuoden 1957 Milanon Triennalessa. Näyttelyssä esiteltiin yhä laajemmin suomalaista osaamista. Esillä oli mm. valaisimia, tekstiilejä, huonekaluja, keramikkaa, lasia jne. ”Kaikki palkittiin”, muisteli Sarpaneva. Päätökset teki kansainvälinen jury, johon kuului kymmeniä jäseniä.  Timo Sarpaneva toimi Milanon Triennalen 1957 arkkitehtina, josta hänet palkittiin Grand Prix´llä. Myös hänen suunnittelemansa nk. värireunalautaset, ”Nukkuvat linnut” ja ”Karelia”-kankaat palkittiin.

[IMG: triennale-57-2-296]

Timo Sarpaneva toimi vuosina 1958-1965 Suomen Taideteollisuusyhdistyksen näyttelyiden arkkitehtina. Näyttelyt kiersivät mm. Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopan metropoleissa. Sarpaneva suunnitteli paitsi esineiden sijoittelun, myös näyttelyiden rakenteet ja valaistuksen. Hän valvoi pystytystä ja toteutusta pienintä piirtoa myöten. ”Kun näyttelyitä alettiin suunnitella, tulet syttyivät! Kaikki lähtivät mukaan. Keraamikot, tekstiilitaiteilijat, huonekalusuunnittelijat – kaikki! Teollisuuslaitokset antoivat suunnitella ja valmistaa teoksia juuri näitä näyttelyitä varten. Rakenteet, valaistus – kokonaisuus oli eheä, loistelias, häikäisevä! Silloin viimeistään suomalainen design iskettiin maailman tietoisuuteen. Tämä oli pienen kansan ennen näkemätön voimannäyttö – näin pystyimme myös avaamaan markkinoita ja myymään tuotteitamme maailmalle.”

[IMG: nayttely]

Valurautasarjan ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille v. 1960. Mallisto oli nuorekas ja moderni. Rosenlewin konepaja oli huippulaatuisen talousvalun perinteinen taitaja.
Valurautapadan juuret katoavat historian hämärään. Alkujaan padat käsiteltiin rasvapolttamalla. Kova kuumuus saa aikaan kestävän mattamustan pinnan. Väärin hoidettuna pata kuitenkin ruostuu. Vika on korjattavissa uudella rasvapoltolla ja pata on jälleen kuin uusi. Sarpanevan suunnittelemat padat ovat emalipinnoitettuja, ruostumista ei tapahdu. Perinteisen ilmeen säilyttämiseksi Sarpaneva valitsi tanskalaisen emalijauhetoimittajan lähettämistä näytekappaleista mattamustan. Tanskassa todettiin juuri kyseisen näytekappaleen olevan virheellinen, eivätkä työtekijät osanneetkaan valmistaa Sarpanevan valitsemaa emalia. Lopulta mattamustan emalin salat aukenivat ja Sarpaneva-padat saivat taiteilijan valitseman pinnoitteen.
Sarjan tunnetuin tuote on irrotettavalla puukahvalla varustettu Sarpaneva-pata, joka palkittiin mm. Milanon Triennalessa v. 1960 hopeamitalilla. Koko valurautasarja sai kolme vuotta myöhemmin International Design Awardin.

[IMG: lintupata]
[IMG: pata-3l]

Porin puuvilla Oy
Sarpaneva toimi Pohjoismaiden suurimman puuvillatehtaan Porin puuvillan taiteilijana ja taiteellisena johtajan vuosina 1955-1965. Värien merkitys tekstiilisuunnittelussa nousi keskeiselle sijalle. Hänen luomansa värikartasto käsitti satoja sävyjä, joita taiteilija käytti harkiten raita- ja värikenttäkuoseissan. Ensimmäisten kangaskokoelmien sävyt olivat maanläheisiä, jopa tummasävyisiä. Myöhemmissä kokoelmissa väriskaala kirkastui ja vaaleni. Ensimmäinen, suuren suosion saavuttanut vientimallisto ”Karelia”-kokoelma käsitti niin sisustus- kuin vaatetuskankaita.
[IMG: timo-nordiska-kompaniet-58-porin-puuvilla]

”Pohjanlahti”-ryijyt
Sarpaneva toimi Pohjoismaissa useissa eri tekstiilitehtaissa taiteellisena johtajana ja suunnittelijana vuosina 1955-1970. ”Pohjanlahti”-ryijyt syntyivät yhteistyössä tekstiili-insinööri Betzy Wegeliuksen kanssa vuonna 1960. Vanhaa ryijyperinnettä uusittiin teknisesti: ”Pohjanlahti”-ryijyt valmistettiin puoliteollisesti. Värillisistä, toisiinsa sointuvista villalangoista koostuvat pitkät nukkatupsut muodostavat tasaisen, pehmeän pinnan. ”Pohjanlahti”-ryijyistä puuttuu perinteisen solmimistekniikan muodostama pinnan raidallisuus. Abstraktien kuvioiden värit, kanerva, sammal, kalliot jne. liukuvat toisiinsa pehmeästi.
[IMG: ryijy1]
[IMG: ryijy3]

Ambiente-kankaat
”On ajateltava konetta ja tuotetta yhtenä kokonaisuutena. Konetta tutkimalla ja vieressä elämällä oppii sen luovan kapasiteetin. Koneita on osattava kuunnella, ne kertovat oman tarinansa, ohjaavat sinua.” Sarpaneva, 1965
”Ambiente-menetelmä antaa minulle mahdollisuuden maalata koneella kankaalle! Ei enää orjuuttavia raportteja, ei painofilmejä, vain suuri konesivellin!” Sarpaneva oli kehittänyt uuden painotekniikan, jolla voitiin painaa papereita ja kankaita rotaatiopainokoneissa sanomalehtien tapaan. Konetta ei tarvinnut pysäyttää väriasetusten tai uusien mallien vaihtamisen ajaksi, painaminen saattoi jatkua keskeytyksettä. Prosessissa kangas kulki kahden valssin välissä. Värit johdettiin pumpulla suuttimiin, jotka on kiinnitetty kiskoon. Suuttimet olivat taivuteltavia, niitä voitiin ohjailla. Suuttimen hanoilla säädeltiin värin määrää ja kankaan kuviointia. Paineilmalla voitiin hajottaa suuttimista lähtevää väriä, näin saatiin uusi mielenkiintoinen kuviointi. Väri puristui kuitujen läpi, kankaan molemmat puolet olivat samanlaiset. Liikkuviin kiskoihin voitiin asentaa jopa 60 värisuutinta valmistettaessa hyvin kapearaitaisia malleja. Väri kiinnittyi kankaaseen heti värjäyksen jälkeisessä lämpökäsittelyssä. Pesun jälkeen kangas oli valmis. Menetelmässä värin hukka oli olematon ja painojälki tasainen. Menetelmä säästi filmipainoon verrattuna kustannuksia jopa 50%. Suomessa neljä tehdasta valmisti Ambiente-menetelmällä painettuja kankaita ja taidepapereita yhtäaikaa.
Ambiente-menetelmälle myönnettiin v. 1965 maailmanlaajuinen patentti.
Ambiente-kankaat palkittiin v. 1969 International Design Award-palkinnolla. (American Institute of Interior Designers)
Ambiente-taidepaperit palkittiin Eurostarilla v. 1965, palkinto on merkittävin pakkausalan palkinto maailmassa.
[IMG: ambientevaate2]
[IMG: ambientekangas16]

Finlandia-veistokset (Iittala)
Sarpaneva teki v. 1963 Iittalan lasitehtaalla puhalluskokeita ylihyttimestari Reino Löflundin kanssa. Puumuottiin oli aseteltu erilaisia metalliesineitä, kuten vannesahanteriä, vaijeria ja kettinkiä. Tarkoitus oli kokeilla, saataisiinko näin aikaan lasiin pintakuvio. Koepuhallusten tultua jäähdytysuunista, Reka lähetti yhden mallin Sarpanevalle Helsinkiin. Tämä soitti välittömästi mallin saatuaan ja suorastaa puhkui intoa: ”Mitä sä oot mennyt tekemään?”. Johon Reka, jonka mielestä rautaromun aikaansaama jälki oli varsin olematon, vastasi, ettei lopputulos nyt niin kummoiselta näyttänyt. ”En minä sitä tarkoitakaan, katso esineen toiselle puolelle!” Muotissa oli ollut oksanpaikka, johon lasi oli hiiltynyt kiinni ja kopioinut tarkoin puun struktuurin. ”Voidaanko näitä tehdä?” kyseli taiteilija, johon Reka oli todennut – hieman epäröiden – katsotaan sitten kun tulet tehtaalle.
Ensimmäiset kiinnipuhalletut puumuottilasit valmistuivat v. 1963. Uuden valmistusmenetelmän synty jätti sittemmin voimakkaan jäljen koko 60- ja 70-lukujen lasinvalmistukseen, jopa materiaaliin suhtautumiseen. Teollisessa sarjatuotannossa nopeasti kuluva puu ei ole tarkoituksenmukainen muottimateriaali. Muotteja alettiin valmistaa grafiitista ja lopulta raudasta. ”Pinta kuoli”, sanoi Sarpaneva katsellessaan herkän ja elävän tekniikkansa teollista ryöstöviljelyä. Lopulta sammui myös taiteilijan mielenkiinto ja tekniikka vaipui vuosikymmeniksi unholaan. Vuonna 2013 Iittalan lasitehtaalla koettiin ainutlaatuisia hetkiä: nuoret puhaltajat saivat tilaisuuden kokeilla ja valmistaa vanhojen mallien mukaan puhallettavia suuria Finlandia-veistoksia! Syntyi pieni, mutta ainutlaatuinen kokoelma teoksia, joista monet alkuperäiset – kuten ”Suuri Gladiaattori” – ovat lopullisesti kadonneet.
[IMG: dreams]
[IMG: finlandia-heikki-punkari-2013]

Hädässä ystävä tunnetaan…
Oli huhtikuu 1965. Suuri päivä oli koittanut. Tänään klo 20.00 avattaisiin suuri Finlandia-veistosten näyttely Milanon Galleria dell´Artessa! Sarpaneva oli viettänyt Iittalan lasitehtaassa kuusi kuukautta lähes tauotta. Näiden valvottujen kuukausien aikana syntyi lähes 50 puumuottiin puhallettua teosta, joista kahdeksan oli erityisen kookasta ja tähän nimenomaiseen näyttelyyn valmistettua monumentaaliveistosta. Avajaispäivänä klo 15.00 näyttelykokoelmaa puretaan pakkauslaatikoista. Vadit ja maljat ovat ehjät, mutta kaikki monumentaalityöt ovat sirpaleina! Avajaisyleisö saapuisi viiden tunnin kuluttua. Sarpaneva seisoi ääneti kimaltavien sirpaleiden keskellä. Vallitsi täydellinen hiljaisuus, joka murtui nopeasti. Moni paikalla ollut kertoo säpsähtäneensä. Sarpaneva nosti katseensa ja an

[H3] Sarpaneva Design Oy
Sarpaneva Design on taiteilija Timo Sarpanevan perikunnan omistama perheyritys, joka hallinnoi taiteilijan immateriaalioikeuksia ja kokoelmia.
Tavoitteenamme on jatkaa Timo Sarpanevan työtä kestävien ja korkealaatuisten kulutustavaroiden ja uniikkien taideteosten tuottajana ja tuoda iloa arkeen laadun ja estetiikan kautta.
– Design that lasts for generations to come –

[H3]